maanantai 18. heinäkuuta 2011

Liikkeelle!

Jostain se on aloitettava. Olkoon se sitten lyhyt esittely:

Olen Joonas, kolmannen vuoden tietojenkäsittelyn opiskelija Tampereen ammattikorkeakoulusta. Pitkän prokrastinoinnin jälkeen sain viimeinkin aikaiseksi pystyttää blogin, jossa valottaa tarkemmin taustojani, suunnitelmiani sekä hakuprosessiani vaihto-opiskelijaksi Japaniin syksyllä 2011.

Kohdekouluni on Ōitan yliopisto, joka on yksi Tampereen ammattikorkeakoulun partnerikouluista Japanissa. Tämä säästää merkittävästi paperisodan määrää vaihtoon hakiessa, sillä Japani on yksi pahamaineisimmista maista, kun puhutaan vaihto-opiskeluihin vaadittavien lomakkeiden ja todistusten määrästä. Ōita itsessään on noin puolen miljoonan asukkaan rannikkokaupunki Japanin eteläisimmällä pääsaarella, Kyūshūlla.
Haluan kirjoittaa sellaista blogia, jota itse haluaisin lukea päätöksieni tueksi, keskittyen lähinnä japanin kielen opiskeluun sekä vaihto-opiskelujen hakuprosessiin. Mikäli olet suunnitellut vaihtoa Japaniin, jätä ihmeessä kommentti tai kysymys. Näin blogista olisi mahdollisimman paljon apua muillekin.

Vaikka hakuprosessini alkaa olla aivan loppumetreillä, ei hakujännitys vieläkään ole loppu, sillä mikään ei ole varmaa, ennenkuin vahvistuskirje Ōitan yliopistolta kolahtaa postiluukusta sisään.

Alku aina hankalaa, mutta tästä se lähtee. Kysymyksiä? Ideoita?

2 kommenttia:

  1. Heippa Joonas,

    Kiva, että laitoit blogin pystyyn! Olen itse lähdössä syksyllä Nagoya Institute of Technologyyn vaihtoon vuodeksi ja on kiva lueskella muiden suomalaisten Japania koskevista vaihtosuunnitelmista/-kokemuksista.

    Paperisota on tosiaan aivan infernaalinen, joten paljon tsemppiä sen kanssa. Koska olet ajatellut lähteä? Omaan reissuuni on pari kuukautta aikaa ja alkaa vähän jännittää, sillä en ole vielä saanut viisuminhakemislupaa saati koulun hyväksymiskirjettä... :D

    Kiinnostaisi myös tietää japanin opinnoistasi. Oletko kauan lukenut? Myös jonkinlaiset omatoimitreenivinkit voisivat olla mielenkiintoisia, jos niitä löytyy!

    VastaaPoista
  2. Moi, noorura!

    Hyvä, että blogi kiinnostaa! Unohdin kokonaan kertoa lähtöajan alkuperäisessä postauksessa, mutta seuraavan syyskuun lopulla pitäisi suunnata kohti Japanianmaata. Kaksi kuukautta aikaa siis itsellänikin, joskin papereiden pitäisi saapua kahden viikon sisällä...

    Japanin kieltä olen opiskellut nyt reilun vuoden ajan ja erilaisia enemmän tai vähemmän toimivia vinkkejä on tullut matkan varrella keräiltyä muutaman repullisen verran. Lyhyesti sanottuna pyrin opiskelemaan kieltä kaikkialla, missä se vain mahdollista. Suomennan japaninkielisiä esitteitä, pelaan puhelimella kanji-pelejä bussimatkoilla, pyrin käyttämään internetin palveluja japaniksi jne. Seuraavassa postauksessa voisinkin oikeastaan avautua opiskeluistani.

    Kiitos kommentista, kuullaan taas! :)

    VastaaPoista