tiistai 9. elokuuta 2011

Odottamisesta

Uusi viikko alkoi, eikä hyväksymiskirjettä Ōitan yliopistolta kuulu vieläkään. Yksi asia kuitenkin piristi maanantaipäivää ja palautti uskoa asioiden järjestymiseen, sillä sain koulun sähköpostilaatikkooni viestin tulevalta tuutoriltani. Lyhyessä viestissä tuutori esitteli itsensä ja kyseli matkasuunnitelmistani. Lisäksi aiemmin sähköpostiini saapui TAMKin välittämä, aikamoisella mojibakella varustettu sähköposti Ōitasta, jonka sisältä paljastui pienen kaivelun jälkeen pyyntö opetella hiragana-tavuaakkosto ennen opintojen alkamista sekä kasa YouTube-linkkejä merkkien opetteluun. Viestien perusteella alkaa kuulostaa hyvältä!

Tähän mennessä odottaminen on ollut ehdottomasti vaikein asia vaihto-opiskeluihin valmistautuessa. Lähes kaikki vaihtoon liittyvät paperityöt saa hoidettua muutamien päivien aikana, mutta erilaisia varmistuksia saa odottaa kuukausikaupalla. Ensin odotellaan oppilaitoksen sisäisen haun tuloksia, jotka kertovat, keiden hakemukset lähetetään kohdeyliopistoille. Tämän jälkeen sitten odotetaan kohdeyliopiston hyväksymiskirjettä ja muita lappuja mm. viisumin hakemista varten. TAMKin sisäisten valintojen julkaisuun kului vaihtohakemusten jättämisen takarajasta noin kuukauden verran, joka tuntui silloin ikuisuudelta. Nyttemmin olen ihmetellyt niin lyhyestä ajasta tuskailua, sillä sisäisten valintojen julkaisusta on aikaa jo viisi kuukautta, eikä virallista varmistusta yliopistoon hyväksymisestä vieläkään kuulu. Todennäköisyydet taitavat kuitenkin onnekseni olla meikäläisen puolella.

Ei siis auta muuta kuin odottaa.

2 kommenttia:

  1. Japanilaiseen byrokratiaan ja paperisotaan kannattaa totutella. ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :D

    Odotan pienellä jännityksellä, millaisia yllärilomakkeita tässä vielä joutuu Suomessa täyttelemään, Japanista en lähde edes arvailemaan...

    VastaaPoista